Chat
#nofilter: Rommin hankintaketju luupin alle
Juomien hankintaketjun selvittelyä vaikeuttavat pitkät kansainväliset hankintaketjut, jotka jakautuvat useaan eri suuntaan. Usein tuotteet päätyvät kuluttajan pöydälle monen välikäden kautta. Vaikka halua riittäisikin, aina ei ole mahdollista selvittää, mistä lopputuotteessa käytetyt raaka-aineet ovat peräisin.
Tyypillinen rommin hankintaketju koostuu monesta eri vaiheesta, ja raaka-aineet tulevat useammasta lähteestä. Jäljitettävyys hankaloituu entisestään muun muassa monimutkaisten omistussuhteiden takia. Kaikki alkaa sokeriruokoplantaaseilta, joissa kerätään sokeriruokoa lähetettäväksi sokerivalmistajalle. Sokerivalmistaja puristaa sokeriruo’osta mehua tai valmistaa ylijäämästä melassia, jota käytetään laajalti muissa kuin ns. agricole-rommeissa raaka-aineena. Ennen kuin melassi päätyy tislaamolle, on välikätenä usein raaka-ainediileri, joka myy melassia tislaamolle. Tislaamolta tuote saattaa edetä suoraan joko tehtaan omalle tai lisensoidulle pullotuslaitokselle. Tavanomaista on myös, että tislaamosta rommitisleet myydään välikäsien kautta. Välittäjät voivat vastata rahtauksesta kauppa-alueiden välillä aina tisleiden sekoittamiseen ja pullotukseen asti tai myydä jalostamiaan rommisekoituksia tuotemerkkien omistajille, jotka hoitavat pullotuksen ja myynnin maahantuojille. Maahantuojilta rommi hankitaan lopulta Alkoon.
Koska vaiheita on monia, on hankalaa varmistaa, miltä viljelmältä rommissa käytetty sokeriruoko on tullut. Tämän selvittäminen on silti tärkeää, sillä rommituotannossa esiintyvät eettiset ongelmat tapahtuvat usein nimenomaan alkutuotannossa, sokeriruokoviljelmillä.
Työntekijöiden oikeudet eivät aina toteudu plantaaseilla
Sokeriruokoviljelmät ovat saaneet osakseen negatiivista huomiota erityisesti huonojen työolojensa takia. Ongelmat plantaaseilla liittyvät liiallisiin työtunteihin ilman kunnon taukoja sekä palkkaan, joka ei riitä elämiseen työskentelymaassa. Erityisen huolestuttavaa on tieto, että työntekijöitä on sairastunut huonojen työolojen seurauksena. Useat tutkimukset ovat todenneet, että altistuminen pitkällä aikavälillä huonoihin työoloihin kuumassa ja kosteassa ilmastossa ilman kunnollisia juomataukoja voi johtaa munuaissairauksien kehittymiseen. Hoitamattomana voi sairaus johtaa jopa kuolemaan.
Sokeriruo’on kerääminen on fyysisesti rankkaa työtä, ja monen tunnin työskentely usein lähes 38˚C asteen lämpötiloissa voi ilman riittävää nesteytystä johtaa pahaan nestehukkaan. Ongelmallista on se, että silloinkin kun juomatauolle pääsee, ei vettä monesti ole ainakaan riittävästi tarjolla. Työntekijät eivät myöskään pysty kantamaan kotoaan tarpeellista vesimäärää nesteytystä varten. Työskentely viljelmillä tapahtuu kaiken lisäksi usein urakkapalkalla, joka ei kannusta tarpeellisten taukojen pitämiseen. Tällaisissa olosuhteissa pitkään työskenteleminen voi johtaa sairauden kehittymiseen.
Työntekijöiden perusoikeudet eivät näissä olosuhteissa toteudu. Heillä on harvoin itse mahdollisuutta vaikuttaa asiaan, sillä työnantajat voivat uhata työpaikan menetyksellä, jos työntekijä haluaa osallistua järjestötoimintaan. Muutosta tulisi saada aikaan tuotantomaiden valtiontasolla. Korruptio on kuitenkin johtanut siihen, että valtiot voivat olla tahdottomia vaikuttamaan rommialan ongelmiin. Lisäksi suuryrityksiä näyttäisi olevan osaomistajina tuotantolaitoksissa pöytälaatikkoyritysten sekä tytäryritysten kautta. Vaikka tämä ei itsessään tee toiminnasta tai sen syistä kestämätöntä, voi riski olla suurempi, että yritykset ajavat tuotannon turvaamista ja voiton maksimoimista muiden asioiden edellä.
