Kakkuja ja kuplajuomaa

Tämä postaus on osa Alkon #nofilter -kampanjaa. Kampanjan tarkoituksena on miettiä alkoholinkäytön vastuukysymyksiä ilman sosiaaliseen mediaan usein kuuluvaa silottelua.

Lähestyn teemaa juhlatilanteita tarkastellen.

Kaksi toisiaan kohti kohotettua siroa maljaa täynnä kultaisena kimaltavaa kuplajuomaa. Tarkennus on pirskahtelussa ja tumma tausta on blurrattu pehmeäksi. Kuvasta henkii kepeä kiva. Näin me juhlia kuvitamme somevirroissamme. Kosteusvaurioita - kasvukertomuksia pullon juurelta -kirjani ja omien lapsuudenkokemusteni kautta tunnen kuitenkin kuplien nurjankin puolen. Lapselle vanhemman liiallinen alkoholinkäyttö voi olla tosi hankala paikka, johon liittyy paljon salailua, häpeää ja kulissien kannattelua. 

Juhlakausi nostattaa monenlaisia tunteita niissä lapsissa ja aikuisissa, joilla on kokemusta liikajuomisen aiheuttamista hankaluuksista. Iloisen odotuksen sijaan mielessä voi myllätä melkoinen jännitys siitä, miten tällä kertaa pidoissa pärjätään. Koska juomiskäyttäytymiseen puuttumista pidetään usein hankalana ja kiusallisena, mietin asiaa täytekakkuvertauksen kautta. Siihen kun liittyy paljon vähemmän paineistavaa tunnelatausta. 

Ajattelen, että alkoholinkäytöstä olisi terveellistä voida puhua ihan samalla tavalla kuin täytekakun syömisestä: avoimesti ja ilman kiristelyä. Jos pulmia ilmenee, nekin tulisi voida nostaa esille. Jos nimittäin perheessä voidaan jutella myös juomisesta vapaasti, ilman että yksi suuttuu, toinen ahdistuu ja lapset pelkäävät, siitä ei pääse muodostumaan sellaista piilottelun ja katkeroitumisen vyyhtiä, joka johtaa pahimmillaan sukupolvilta toisille siirtyviin kosteusvaurioihin. 

Täytekakku on kiva juhlapöydän herkku. Se ei ole millään tavalla välttämätön osa ohjelmaa, mutta voi myös olla nostamassa tilaisuuden fiilistä arjen yläpuolelle. Samalla tavalla voi toimia juhlamalja ja lasi viiniä. Jostain syystä meillä osataan säännöstellä kakun syöntiä paljon alkoholiannoksia paremmin. Täytekakkuja ei koskaan varata paikalle vaikkapa yhtä, tai varmuudeksi kahta, kokonaista juhlijaa kohti. Kakkuhommista saa myös puhua vapautuneemmin ääneen. Kenellekään ei tule mieleen kukkahattutätejä tai holhoamista, jos todetaan, että pari palaa kakkua riittää hyvin juhla-annokseksi. 

Jokaisessa seurueessa on aina läsnä se setä tai täti, joka ei ota kakkua, eikä sitä tarvitse äimistellä. Porukassa on usein niitäkin, joille kakku maittaisi turhankin kanssa, mutta opetetaanhan lapsillekin, että koko kakkua ei ole hyväksi syödä yksin ja kerralla. Ja jos joku juhlavieraista kuitenkin vetää kakkua naamaan niin kertakaikkisella antaumuksella, että kohta antaa ylen tuvan nurkalla, tilannetta iljetään taatusti hämmästellä ja purkaa. 

Jos niin onnettomasti sattuisi, että joku juhlavieraista kävisi kakkupäissään aggressiiviseksi, puututtaisiin tilanteeseen samalla tavalla, kuin kursailematta puututaan uhmaikäisen lapsenkin porsasteluun. Niin ei sovi olla, että toisilla on hankalaa, ja se voidaan terveessä ilmapiirissä todeta ääneen. Raukkiksinta on nimittäin ajatella, ettei kehtaa ottaa pulmallista tilannetta puheeksi, ja kaahata autolla kotiin hyvissä ajoin ennen ennakoitua kakkukatastrofia. Lapsilla kun ei ole mahdollisuutta poistaa itseään yhtälöstä samaan tapaan. 

Jos juomapuuhista voidaan kotona ja juhlaporukalla jutella samalla levollisuudella, kuin kakun syömisestä, on tilanne todennäköisesti erittäin hyvä. Jos taas alkoholinkäyttöön liittyy salailua, häpeää, tarkkailua ja varmistelua, on syytä tarkistaa tottumuksia. Aine kun ei ole itsessään paha, vaarallinen tai hankala, vaan kyse on annostelusta. 

Voiko teillä kotona jutella vanhempien juomisesta täytekakkutyyppisesti? Saako suututtamatta sanoa, jos maittaa liikaa, tai jos välillä olisi kivempi tarjoilla vain suolaisia?

Ani Kellomäki

Kirjoitus on julkaistu myös Kokovartalofiilis -blogissa.

Artikkelin pääkuva: Riikka Kantinkoski