Alkon syyskuu: yksi uusi myymälä ja konseptiuudistus viiteen myymälään

Alkon myymäläverkostossa tapahtui syyskuussa, kun yhtiö avasi uuden myymälän ja remontoi sen ohella viisi myymälää uuden konseptin mukaisiksi. Roseeviinien ja alkoholittomien myynti jatkoi kasvuaan.

Alko avasi syyskuussa uuden myymälän Helsingin Kalasataman uuteen Redin kauppakeskukseen, myymälöitä on nyt 358 kpl. Lisäksi remontoitiin viisi myymälää uuteen konseptiin ja nyt 76 Alkon myymälää on uuden konseptin mukaisia. Yhtiö avaa syksyn aikana vielä yhden uuden myymälän Helsingin Laajasaloon ja myymäläverkoston uudistaminen jatkuu.

Alkon syyskuun litramyynti oli vajaat 6,2 miljoonaa litraa. Litramyynti laski edellisvuodesta 17,6 prosenttia. Myynninlaskua selittävät kalenteri, muuttunut alkoholilaki ja alkoholiveron korotus.

Vuoden 2018 syyskuussa oli yksi perjantai edellisvuotta vähemmän, joten myyntipäiväkorjattu myynninlasku on arviolta 11 prosenttia.

Toistaiseksi on vielä liian aikaista sanoa, miten alkoholilain muutos lopulta vaikuttaa alkoholin kokonaismyyntiin. Heinäkuun jäljiltä alkoholin tilastoitu kulutus näyttää olevan suuntaamassa ylöspäin. Tammi-heinäkuun välisenä aikana alkoholin litramyynti on kasvanut prosentilla, samaten 100-prosenttiseksi muutetun alkoholin myynti on kasvanut prosentilla.

Tuoteryhmittäin tarkasteltuna roseeviinien ja alkoholittomien juomien myynti nousi syyskuussa. Roseeviinejä myytiin litroissa 15,3 prosenttia edellisvuotta enemmän ja alkoholittomia 0,4 prosenttia reippaammin. Muiden tuoteryhmien myynti laski.

Vuoden alusta Alkon litramyynti on laskenut 8,8 prosenttia. Myynti on kasvanut rosee- ja kuohuviineissä sekä alkoholittomissa tuotteissa.