Keravalla kokeillaan muovikassittomuutta

Suomessa kulutetaan vuosittain 300 milj. muovikassia ja 900 milj. ohutta muovista hedelmäpussia. Nyt kertamuovin kulutukselle halutaan stoppi.

Muovipussiton Kerava -hanke pyrkii tekemään Keravasta Suomen ja Euroopan ensimmäisen muovipussittoman kaupungin. Maailmanlaajuisesti muovipussittomuus ei ole täysin uusi ilmiö. Chilessä kolme kaupunkia on sitoutunut muovipussittomuuteen ja Australiassa on muovipussittomia alueita. Alko liittyi mukaan aloitteeseen 4.10., josta lähtien muovikassien myynti lopetetaan Keravan myymälässä ja ostokset pakataan omiin kestokasseihin. Myymälässä säilyy myös kesto- ja paperikassien valikoima. ”Keravan myymälä läheisyyteen avataan hankkeen organisoima kestokassien kierrätyspiste, josta Alkonkin asiakas voi käydä hakemassa tarvitsemansa kestokassin, jos oma on unohtunut kotiin”, kertoo kestävän kehityksen päällikkö Laura Varpasuo.

Muovittomuushaasteeseen voi liittyä muilla tavoin myös kautta maan. Helppoja arjen tekoja vähentää muovijätettä ovat mm.:

  • vähentää muovin käyttöä arjessa
  • käyttää ostoksilla kestokasseja
  • ottaa käyttöön oma ekologinen hedelmäpussi.

Alko pyrkii luopumaan kokonaan muovisten kertakäyttöisten oheistarvikkeiden eli ostoskassien, juomatarvikkeiden ja lahjapakkaamisen tuotteiden myynnistä vuoden 2020 loppuun mennessä. Yhtiön jokaisessa 358 myymälässä muovikassit tullaan korvaamaan paperisilla tai muilla vaihtoehdoilla – se mitä nämä vaihtoehdot ovat, on kehitystyön alla. Samalla aikataululla myös kertakäyttöiset muovipikarit korvataan kestävämmillä vaihtoehdoilla. ”Näillä toimilla tuemme EU:n muovistrategiaa kertakäyttömuovien rajoittamiseksi”, sanoo Laura Varpasuo.

”Ympäristöstä huolehtiminen on meidän kaikkien yhteinen asia. Kaupan alan toimijana vastuullamme on kehittää valikoimaamme ekologisempaan suuntaan. Niin pienet kuin suuretkin ympäristöä säästävät ratkaisut ja arjen valinnat ovat merkityksellisiä”, summaa Laura Varpasuo.