Elokuun myynti: kaikkien aikojen roseekesä jatkui elokuussa

Kansainvälinen roseeviinien trendi jatkoi nousuaan elokuussa. Juomaharrastaminen näkyy ginien ja viskien suosion kasvamisessa.

Koko alkuvuoden jatkunut roseeviinien nousukiito huipentui helteiseen elokuuhun. Roseeviinejä myytiin elokuussa peräti 39 prosenttia edellisvuotta enemmän ja alkoholittomia juomia 18 prosenttia enemmän. Kuohuviinien (+7 %) ja valkoviinien (+5 %) myynti kasvoi myös hieman, punaviinien laski (-8 %).

”Ensimmäistä kertaa roseeviinejä myytiin yli miljoona litraa vuonna 2017, nyt miljoonan rajapyykki ylittyi jo elokuussa”, kertoo Alkon toimitusjohtaja Leena Laitinen.

Vuoden alusta roseeviinejä on myyty noin 1,0 miljoonaa litraa, valkoviinejä 14,7 miljoonaa litraa ja punaviiniä 13,8 miljoonaa litraa.

Vodkien ja viinojen myynti laski elokuussa kaksi prosenttia. Myös lähes kaikkien muiden väkevien juomien myynti laski elokuussa. Poikkeuksen laskevassa trendissä tekevät ginit, katkerot ja erilaiset viskit. Heilahdus myynnissä kielii juomaharrastamisen kasvavasta suosiosta. ”Väkevistä juomista haetaan makuelämyksiä samaan tapaa kuten viineistä ja panimotuotteista. Juomaharrastajien kiinnostus voi kohdistua yhteen juomatyyppiin, esimerkiksi amerikkalaisiin viskeihin, ja asiantuntemus voi näissä juomissa kasvaa usein ammattilaisen tasolle. Tämä haastaa myös meidät pitämään valikoiman kiinnostavana ja juoma-asiantuntemuksen korkealla tasolla”, sanoo Laitinen.

Alko on panostanut viime vuosina voimakkaasti nosteessa olevien tuotekategorioiden kehittämiseen. Alkon kuukausittaiset erikoiserät tuovat joka kuukauden ensimmäinen torstai vaihtuvan valikoiman kiinnostavia juomia. Elokuussa erikoiserissä oli muun muassa luonnollisia alkuviinejä ja nousevien viinimaiden erikoisuuksia. Syyskuun erikoiserät tuovat tarjolle mm. omenasiidereitä syksyyn ja viinejä vuorilta.

Yksittäisistä tuoteryhmistä elokuussa eniten laski long drink -juomien litramyynti, joka tippui 47 prosenttia. Oluiden myynti väheni elokuussa 31 prosenttia.

Elokuussa Alko myi yhteensä 7,3 miljoonaa litraa juomia. Tämä on reilut 6 prosenttia vähemmän edellisvuoteen verrattuna.  

Myyntiin heijastuu alkoholilain muutos, jonka myötä enintään 5,5 prosenttisten juomien myynti laajeni Alkon 357 myymälästä päivittäistavarakaupan, kioskien ja huoltoasemien yli 5 300 myyntipisteeseen. Alkoholiveroa korotettiin vuoden alussa keskimäärin 10 prosentilla, mikä myös vaikuttaa alkoholijuomien menekkiin Alkossa.