Hämeenkyrön Alko muuttaa lokakuussa Tippavaaraan

Hämeenkyrön Alkon myymälä muuttaa osoitteeseen Kyreltie 2. Vanha myymälä on avoinna ennen muuttoa tiistaihin 25. lokakuuta klo 18 saakka ja uusi myymälä avataan torstaina 27. lokakuuta.

Hämeenkyrön Alko muuttaa Tippavaaran Kyreltielle. Nykyinen Härkikujan myymälä on avoinna tiistaihin 25.10. klo 18 saakka ja uusi myymälä avataan torstaina 27.10. klo 9. Myymälän ollessa suljettuna keskiviikkona 26.10. asiakkaita palvelevat Alkot muun muassa Ikaalisissa (Teollisuustalontie 2) ja Ylöjärvellä (Lähdevainiontie 1).

”Uuden myymälämme sijainti on Hämeenkyrössä entistäkin keskeisempi. Uusi myymälä sijaitsee uudessa kaupallisessa keskuksessa Tippavaarassa. Myymälän henkilökunta on rakentanut monipuolisen ja paikallisille sopivan valikoiman, vaikka myymälätila onkin hieman aiempaa pienempi. Kuuntelemme herkällä korvalla asiakkaiden tuotetoiveita ja muokkaamme valikoimaamme jatkuvasti vastaamaan paikallisiin toiveisiin”, sanoo palvelujohtaja Kimmo Mäkelä.

Uudessa selkeässä ja raikkaassa myymälässä on noin 1100 tuotteen valikoima, joista viinejä on noin 600, panimotuotteita noin 150, väkeviä 350 ja alkoholittomia juomia 25.

Glögit taipuvat perinteiseen ja moderniin makuun

Yksi varma merkki lähestyvästä joulusta ovat glögit, jotka on tuotu myös Hämeenkyrön Alkon hyllyille ilahduttamaan glögin ystäviä. Ostoskoriin poimitaan perinteisten joulumausteisten juomien lisäksi myös persoonallisempia glögijuomia.

”Meiltä löytyy perinteisten glögien lisäksi myös yllättäviäkin glögivaihtoehtoja, jotka puhuttelevat aivan varmasti kokeilunhaluisempia asiakkaitamme. Näissä glögeissä voi maistaa esimerkiksi kinuskin, suklaan, piparkakun tai suolakaramellin”, vinkkaa palvelupäällikkö Risto Grönberg.

Perinteisesti glögi juodaan höyryävän kuumana, mutta se sopii yhtä hyvin myös kylmänä nautittavaksi.

”Kuohuviiniin yhdistettynä glögistä syntyy erinomainen jouluinen drinkki, jonka voi viimeistellä vaikkapa karpaloilla ja limetin siivuilla. Verkkosivuiltamme löytyy hyviä glögireseptejä testattavaksi.”

Jos omaa suosikkiglögiä ei löydy omasta lähimyymälästä, kannattaa hyödyntää Alkon verkkokauppaa. Alkon koko yli 11 000 tuotteen valikoima löytyy verkkokaupasta ja paketin voi noutaa mistä tahansa myymälästä. Toimitus on maksuton.

Perjantaipuhelin: matalan kynnyksen juttuseuraa

Alkon vastuullisuusteemana on toista vuotta peräkkäin yksinäisyys. Alko on mukana tukemassa HelsinkiMission Perjantaipuhelinta, joka tarjoaa ystävällisen kuuntelijan ja keskustelukumppanin – matalan kynnyksen keinon lievittää yksinäisyyttä. Yksinäisyyden tunteet tuntuvat voimakkaimmilta erityisesti iltaisin ja viikonloppuisin, jolloin ihmisillä on vapaa-aikaa.

Puhelimessa soittaja kohdataan tavallisen ihmisen tiedoin ja taidoin. Vuoden loppuun saakka puheluihin on vastaamassa Alkon koulutettuja vapaaehtoisia joka perjantai klo 17–19 numerossa 09 2312 0390.

”Meihin alkolaisiin on jo sisäänrakennettu huomioiva asiakaspalvelu ja erilaisten ihmisten kohtaaminen. Näin Alkon 90-vuotisjuhlavuonna on hienoa, että alkolaisille tarjottiin mahdollisuutta osallistua vapaaehtoistyöhön. Toivomme, että yksinäisyyttä kokevat löytävät tämän uuden palvelun äärelle”, Kimmo Mäkelä sanoo.


Lisätiedot
 

Palvelujohtaja Kimmo Mäkelä, 040 749 1184, kimmo.makela@alko.fi   

Alkon mediapuhelin, 020 711 5123 (arkisin klo 8–16), viestinta@alko.fi