Jälkiruokaviinit jouluisten makujen seuraan

Jouluna on lupa herkutella myös makeilla viineillä. Maistele niitä sekä suolaisten että makeiden jouluisten herkkujen kanssa.

Makea jälkiruokaviini viimeistelee joulun juhlapöydän. Jälkiruokaviinit sopivat nautiskeluun ihan sellaisenaankin, kenties hyvän kirjan ja suklaakonvehdin seurana.

Jälkiruokaviinejä tehdään monessa eri tyylissä. Niitä on niin punaisia kuin valkoisia ja sekä mietoja että väkevöityjä. Väkevöinti tarkoittaa, että viiniin on lisätty valmistuksen aikana viinitislettä – se tukevoittaa makua sekä antaa talveen ja jouluun sopivaa lämmittävyyttä.

Suolaista juustoa ja makeaa viiniä

Makea viini on hyvä vastapari juustoille. Se toimii myös erittäin suolaisten ja voimakkaiden juustojen kanssa silloin, kun kuiva valko- tai punaviini ei pärjää täyteläisyydessä.

Intensiivisen makeat ja jaloaromiset valkoviinit sopivat hienosti etenkin sinihomejuustojen seuraan. Ranskalaiset roquefort-juusto ja sauternes ovat tunnetuin klassikkoyhdistelmä.

Myös muita jälkiruokavalkoviinejä kannattaa kokeilla. Itävaltalaiset ja saksalaiset beerenausleset ja trockenbeerenausleset loistavat mustaleimaisen emmentalin kanssa, gorgonzola puolestaan saa italialaisen vin santon laulamaan. Unkarin tokaji on sekin hyvä vaihtoehto, joka kannattaa pitää mielessä kypsien juustojen parina.

Väkevöidyistä viineistä port on klassinen valinta silloin, kun tarjolla on monipuolinen juustovalikoima. Esimerkiksi tawny-tyypin portviini yhdistettynä stilton-sinihomejuustoon nostaa hymyn huulille.

Joulun makeiden herkkujen parit

Joulun jälkiruoissa ja naposteltavissa maistuvat usein pähkinöiden, suklaan tai kuivattujen hedelmien maut. Myös viinissä voi olla vastaavia aromeja, joten parhaat valinnat ovat usein punaisia ja väkevöityjä. Miedot jälkiruokavalkoviinit sen sijaan toimivat paremmin kevyempien, ehkä hedelmäisten jälkiruokien kanssa.

Portviini on joulun muhkea hemmotteluviini, jonka intensiivinen ja kypsän hedelmäinen maku sointuu kauniisti paitsi juustojen myös suklaan pariksi. Tummista marjoista tai hedelmistä valmistetut jälkiruoat yhdistyvät niin ikään hienosti portiin.

Portviinit jakautuvat useampiin alatyyppeihin. Esimerkiksi ruskeanpunainen, kuivatun viikunainen ja kypsäarominen tawny port toimii kuivatuttujen hedelmien ja pähkinäisten leivonnaisten kanssa. Sen voi myös viilentää ja tarjota ranskalaiseen tapaan aperitiivina, vaikka glögin sijaan.

Makea madeira on toinen klassinen väkevöity jälkiruokaviini. Viinin maku on runsaan hapokas, taatelinen ja hienostuneen kärähtänyt. Madeira on erityisen hyvä valinta luumujälkiruokien ja joulutorttujen seuraan. Se maistuu lisäksi kuivakakkujen tai suklaan saattelijana.

Myös sherryt kannattaa muistaa. Makea cream sherry käy jouluisten herkkujen pariksi, sillä viinissä on sopivaa rusinoiden, suklaan ja paahteisuuden aromia. Sitä voi nauttia esimerkiksi pähkinöiden, kuivattujen hedelmien, kuivien hedelmäkakkujen tai taatelikakun kaverina.

Joulun makeaa herkkua voi hakea myös tunnetuimpien klassikkojen ulkopuolelta. Mietoja jälkiruokaviinejä tehdään niin valkoisina kuin punaisina muiden muassa Espanjassa sekä Italiassa, jonka jälkiruokaviineistä etenkin punaiset ja runsaat reciotot sopivat jouluun. Samoin väkevöidyistä viineistä löytyy makeille jälkiruoille sopivia vaihtoehtoja myös kaikista klassisimpien viinityyppien ulkopuolelta.

Esimerkkejä joulun jälkiruokien toimiviksi pareiksi

Sinihomejuusto – makea jälkiruokavalkoviini, esimerkiksi sauternes, beerenauslese, trockenbeerenauslese tai tokaji

Juustotarjotin – portviini tai recioto

Pähkinät ja kuivatut hedelmät – tawny port tai cream sherry

Omenaiset jälkiruoat – tokaji tai trockenbeerenauslese

Suklaa ja suklaasta valmistetut jälkiruoat – portviini tai makea madeira

Kuivakakut – makea madeira

Taatelikakku – cream sherry tai makea madeira

Joulutortut – makea madeira

Luumuvanukas tai -jäädyke – makea madeira tai portviini

Teksti Lasse Pakarinen