Erikoisuudet kiinnostavat harrastajia
Alkon tyyppiluokituksessa erikoisuudet ovat ryhmä oluita eri puolilta maailmaa. Niistä osa on hyvin vanhoja paikallisia perinneoluita ja osa aivan uusia tuotteita.
Mausteita on oluenpanossa käytetty jo ammoisista ajoista. Vasta humalan vakiintuminen yleisimmäksi mausteeksi syrjäytti maustesekoitukset. Maustetut oluet sopivat vaikkapa aperitiiviksi ja ovat useille ennen kokemattomina juomina hyviä keskustelunavaajia. Hedelmäolut nimenä vihjaa, että yleensä aivan tavalliseen tapaan valmistettuun olueen on jossain vaiheessa lisätty oikeita hedelmiä, mehutiivistettä tai aromia.
Oluita voi yhdistää myös valmistustapa. Tällöin puhutaan esimerkiksi trappistioluista, jotka pannaan aina luostareiden yhteydessä ja munkkien valvonnassa. Muodikkaita erikoisuuksia ovat myös alun perin saksalaiset savuoluet, joita valmistaa nykyään moni kotimainenkin panimo.
Erilaisia erikoisuuksia
Valikoimaamme kuuluu useita erikoisuuksia. Tyyppiselostuksen lopussa on maininta alkoholi- ja katkeropitoisuudesta (EBU eli European Bitterness Unit, eurooppalainen katkeropitoisuus) sekä oluen väristä.
Erikoisuus
Oluiden maailman rajat ovat vain mielikuvituksessa, joten vaikeasti luokiteltavat tai hyvin erikoiset pienet tyylisuunnat kuuluvat oluttyypiin erikoisuus.
Lambic
Lambic on Belgiasta kotoisin oleva spontaanikäymisolut. Spontaanikäymisoluet alkavat itsestään (spontaanisti) käymään villihiivojen avulla. Se on luonteeltaan hieman finosherryyn tai vermuttiin vivahtava ja käymistavastaan johtuen hyvin hapan. Peruslambic on miltei hiilihapotonta. Maultaan se sijoittuu finosherryn ja perinteisen siiderin välimaastoon. Tuoksussa on tammea ja sitrusta, ja tuoksun hedelmäisyys on hunajaista, päärynäistä tai omenaista. Tuoksussa on usein myös maamaisuutta, heinää, tallia, vuohenvillaa ja vaniljaa.
- alkoholipitoisuus: 5,0–6,5 %
- katkeropitoisuus: 0–10 EBU
- väri: vaaleankeltainen–kullankeltainen
Tutustu valikoimamme lambic-oluisiin.
Hedelmäolut
Hedelmäoluisiin kuuluvat aidon belgialaisen lambicin hedelmillä maustetut versiot: kriek (kirsikka), framboise (vadelma), cassis (mustaherukka), pêche (persikka) jne. Lambiciin lisätyn marjan tai hedelmän maku on selkeästi havaittavissa. Tuoksussa voi olla selkeän marjan tai hedelmän lisäksi maamaisuutta, heinää, tallia, tammea, sitrusta, omenaa ja hunajaa.
- alkoholipitoisuus: 5,0–7,0
- katkeropitoisuus: 0–10 EBU
- marjaisa–hedelmäinen
Tutustu valikoimamme hedelmä-oluisiin.
Gueuze
Gueuze on nuorta lambicia, johon on sekoitettu kypsää lambicia. Näin olut jatkaa käymistään ja muodostaa hiilidioksidia. Gueuze on vaahdoltaan samppanjamainen, luonteeltaan juhlava,
helmeilevä ja pitkä. Tuoksussa on tammea ja sitrusta, maamaisuutta, heinää, tallia, omenaa ja hunajaa.
- alkoholipitoisuus: 5,0–8,0 %
- katkeropitoisuus: 0–10 EBU
- kullankeltainen–ruusunhohteinen
Tutustu valikoimamme geuze-oluisiin.
Faro
Faro on ruokosokerilla tai melassilla makeutettu lambic. Maussa on makeata karamellisuutta ja lambicin perinteisiä aromeja.
- 3,0–6,0 %
- katkeropitoisuus: 0–10 EBU
- väri: vaihtelee
Tutustu valikoimamme erikoisoluisiin.
Maustettu olut
Maustettu olut on hedelmällä, marjalla, yrtillä, savulla tai muulla vastaavalla maustettu pintahiivaolut, jossa kyseinen mauste on selvästi havaittavissa. Tällä tavalla voidaan maustaa monia erilaisia oluttyyppejä, esim. vehnäoluita.
- alkoholipitoisuus: vaihtelee
- katkeropitoisuus: vaihtelee
- väri: vaihtelee
Tutustu valikoimamme maustettuihin oluisiin.
Saison
Saison on virkistävän kirpeä ja mausteinen pintahiivaoluttyyli, joka on lähtöisin Belgiasta ja Pohjois-Ranskasta. Maussa yhdistyy hedelmäisyys ja mausteisuus. Tuoksussa on appelsiinia, sitruunaa ja usein myös pippurisuutta ja nahkaisuutta. Lue lisää saisonin historiasta ja sopivista ruokapareista.
- alkoholipitoisuus: 5,0–7,0 %
- katkeropitoisuus: 20–35 EBU
- väri: kullankeltainen–meripihka
Tutustu valikoimamme saison-oluisiin.
Sour ale
Sour ale eli hapan olut on pintahiivaoluttyyppi, jolle on ominaista runsas happamuus. Tällaisia oluita ovat esim. belgialainen flanders red ale. Myös muissa maissa monet pienpanimot tekevät happamia oluita.
- alkoholipitoisuus: 4,0–8,0 %
- katkeropitoisuus: 10–25 EBU
- väri: meripihka–kupari–ruskea
Tutustu valikoimamme sour ale -oluisiin.
Bière de garde
Bière de garde eli säilyvä olut oli alun perin pintahiivaoluttyyppi, jota säilöttiin kesän tarpeisiin. Se on Pohjois-Ranskasta, ja se myydään usein samppanjapullossa. Perinteisesti oluenpanossa on käytetty Champagnen-alueella tuotettua ohraa. Tuoksu on maltainen, hienostuneen hedelmäinen sekä mausteisen kirpeä. Tuoksussa voi olla myös tammea, korkkia ja kellaria sekä paahtoleipää ja hentoa karamellisuutta.
- alkoholipitoisuus: 6,0–8,5 %
- katkeropitoisuus: 15–30 EBU
- väri: meripihka–kupari
Tutustu valikoimamme erikoisoluisiin.
Alt
Alt on pohjoissaksalainen, Düsseldorfista kotoisin oleva pintahiivaoluttyyppi. Maku on kuivahko, maltainen ja lempeän humalakatkeroinen.
- alkoholipitoisuus: 4,5–5,2 %
- katkeropitoisuus: 25–40 EBU
- väri: kuparinruskea
Tutustu valikoimamme erikoisoluisiin.
Kölsch
Kölsch on pintahiivaolut, joka on lähtöisin Kölnin kaupungista Saksasta. Maultaan kölsch on kevyttä, pehmeää, hapokasta, helmeilevää ja puhtaan maltaista. Tuoksussa on appelsiinia, persikkaa tai kirsikkaa.
- alkoholipitoisuus: 4,4–5,2 %
- katkeropitoisuus: 20–30 EBU
- väri: vaaleankeltainen–kullankeltainen
Tutustu valikoimamme erikoisoluisiin.
Trappisti
Trappisti on on toimivassa trappistiluostarissa munkkien tekemää olutta. Vain seuraavilla panimoilla on oikeus käyttää trappist-nimeä: belgialaiset Chimay, Orval, Rochefort, Westmalle, Achel, Westvleteren, hollantilainen De Koningshoeven ja Brouwerij Abdij Maria Toevlucht, italialainen Abbazia delle Tre Fontane, itävaltalainen Stift Engelszell ja yhdysvaltalainen St. Joseph’s Abbey. Trappistit ovat pintahiivaoluita, ja ne kypsyvät lopullisesti vasta pullossa. Luonteeltaan trappistit ovat vahva-alkoholisia ja aromaattisia, usein makean maltaisia. Tuoksu on kypsän hedelmäinen, rommimainen, mausteinen, pippurinen, nahkainen ja yrttinen. Jos oluenpanossa on käytetty tummia maltaita on tuoksussa usein suklaata, sherryä, madeiraa, luumua, lakritsaa, siirappia, rusinaa tai banaania.
- alkoholipitoisuus: 5,0–9,0 %
- katkeruus vaihtelee
- väri: kullankeltainen–kahvinruskea
Tutustu valikoimamme trappisteihin.
Barley wine
Barley wine eli ohraviini on Englannissa perinteisesti tarkoittanut hyvin vahva-alkoholista pintahiivaolutta. Barley wine on maultaan tukeva, maltainen ja runsaan hedelmäinen. Tuoksussa voi olla kirsikkaa, luumua, sherryä, toffeeta, pähkinää ja suklaata. Nykyoluissa on myös humalan tuomaa kukkaisuutta ja sitrusta.
- alkoholipitoisuus: 8–12 %
- katkeropitoisuus: 30–130 EBU
- väri: pronssi–kupari–mahonginruskea
Tutustu valikoimamme barley wine -oluisiin.
Double IPA
Double IPA on olut, jossa on runsaammin alkoholia ja humalankatkeroa kuin tavallisessa IPA-oluessa. Double IPAn tuoksussa on usein sitrusta ja kukkaisuutta.
- alkoholipitoisuus: 7,5–10,0 %
- katkeropitoisuus: 50–130 EBU
- väri: meripihka–kupari
Tutustu valikoimamme double ipa -oluisiin.
Steinbier
Steinbier eli kiviolut on perinteinen saksalainen pintahiivaoluttyyppi. Steinbierin vierre keitetään panemalla keittoastiaan tulikuumia kiviä. Kivien pinnalle kiteytyy keittovaiheessa mallassokeria, joka varastoinnin aikana hajoaa olueen makua antamaan. Steinbierin maku on pehmeän elegantti, ja siinä on savuisia vivahteita.
- alkoholi vaihtelee
- katkeruus vaihtelee
- väri: vaihtelee
Tutustu valikoimamme erikoisoluisiin.
Steam beer
Steam beer eli höyryolut on kalifornialainen perinteinen pohjahiivaoluttyyppi, jonka panossa käytetään pohjahiivaa mutta joka kuitenkin käytetään pintahiivaoluiden tapaan korkeassa lämpötilassa. Steam beerin luonne on maltainen, ja siinä on selkeä humalointi, mistä tuoksuun tulee puumaisuutta, hentoa ruosteisuutta ja minttua.
- alkoholipitoisuus: 4,5–5,5 %
- katkeropitoisuus: 30–45 EBU
- väri: meripihka–kupari
Tutustu valikoimamme steam beer -oluisiin.
Ruisolut
Ruisolut on oluttyyppi, jossa osa ohramaltaasta on korvattu rukiilla. Maku on ruisleipäinen ja hieman makea.
- alkoholipitoisuus: 4,5–6,0 %
- katkeropitoisuus: 10–20 EBU
- väri: kupari–ruskea
Tutustu valikoimamme ruisoluisiin.
Savuolut
Savuolut eli rauchbier on alun perin saksalainen oluttyyppi, jonka panossa käytetään pyökin- tai tammensavussa savustettuja maltaita. Maltaat on savustettu pyökkipuun savussa. Maku on savuinen ja maltainen. Tuoksussa on savua, puuta, pekonia, makeutta tai paahtoleipää.
- alkoholipitoisuus: 4,8–6,0 %
- katkeropitoisuus: 20–30 EBU
- väri: meripihka–kupari–ruskea
Tutustu valikoimamme savuoluisiin.
Sahti
Sahti lukeutuu maailman epätavallisimpiin mallasjuomiin ja on aito suomalainen perinneolut, jolla on tuhansien vuosien perinteet. Valmistus tehdään perinteisiä raaka-aineita käyttäen ilman lisäaineita ja käsityövaltaiseen tekotapaan liittyy myös omia valmistusvälineitä kuten puukuurna. Sahtia ei suodateta eikä pastöroida, vaan se nautitaan tuoreoluena. Perusluonteeltaan sahti on makeaa ja hedelmäistä. Tuoksussa on usein makeaa hedelmää, esim. banaania korkean jäännössokeripitoisuuden vuoksi.
- alkoholipitoisuus: 6,0–12,0 %
- katkeropitoisuus: vaihtelee EBU
- väri: vaalean keltainen–kupariruskea
Tutustu valikoimamme sahteihin.
Berliner weisse
Berliner weisse on Saksan Berliinistä kotoisin oleva erittäin raikas oluttyyppi. Maku on kepeä, kuplivan raikas ja terävän hapan. Se nautitaan yleensä happamuutta taltuttavan maratti- tai vadelmasiirapin kera.
- alkoholipitoisuus: 2,5–4,0 %
- katkeropitoisuus: 3–8 EBU
- väri: vaaleankeltainen
Tutustu valikoimamme berliner weisse -oluisiin.
Mead
Meadin eli siman historia ulottuu aina 7000 eaa muinaisen Kiinan alueelle. Myös viikinkien kerrotaan käyttäneen hunajaolutta voimajuomanaan. Mead on hiivalla hunajasta ja vedestä käytetty alkoholijuoma. Suomalainen sima on esimerkki meadin makeasta versiosta. Alkoholiprosentti vaihtelee miedosta vahvaan ja luonne hapottomasta kuplivan hiilihappoiseen.
- alkoholipitoisuus: vaihtelee
- katkeruus: vaihtelee
- väri: vaihtelee
Tutustu valikoimamme mead-oluisiin.