Uudenvuoden monipuoliset kuohuviinit

Vuosi 2019 alkaa poksahtaen, kun vuodenvaihteen ilotulitus saa seurakseen kuplivan viinin. Kuohuva sopii myös aaton ruokajuomaksi. Oli illan kaava sitten rento tai juhlava, kuohuviineissä riittää vaihtoehtoja.

Kuohuviini on samalla sekä maukas päätös kuluvalle vuodelle että juhlava alku uudelle. Aattoillan voi sommitella joko rennon hilpeäksi tai arvokkaaksi.

Juhlavasti

Vuodenvaihteen toivotukset on mukava kilistää mahdollisimman laadukkaalla viinillä. Vuosi 2019 voikin alkaa vaikka lasillisella vivahteikasta samppanjaa.

Nykyisin samppanjalla on myös huippulaadukkaita haastajia, joita tulee niin Euroopasta kuin maanosan ulkopuolelta. Tutustumisen arvoisia ovat esimerkiksi Italian franciacorta, englantilaiset kuohuviinit sekä Saksan, ItävallanEspanjan ja uuden maailman parhaimmisto.

Rennosti

Juhlahumuun sopivat myös samppanjaa edullisemmat, usein maultaan hedelmäiset kuohuviinit. Monelle ne ovat itse asiassa helposti lähestyttävä vaihtoehto. Trendikäs prosecco on suosittu valinta, tai maljajuomaksi voi poimia esimerkiksi espanjalaisen cavanranskalaisen crémantin tai jonkin Euroopan ulkopuolelta tulevan kuohuvan.

Kuohuviini sopii raikkaiden ruokien pariksi

Muhkeiden jouluruokien jälkeen uutenavuotena nautitaan usein keveistä mauista. Kuohuviini on silloin mainio ruokajuoma, sillä se viihtyy nimenomaan raikkaiden makujen kanssa.

Juhlavasti

Aromikas laatukuohuviini yhdistyy maistuvasti niin kala-alkupaloihin, mätiin, sushiin, äyriäisiin, vähärasvaisiin tai rasvaisiin kalapääruokiin kuin keveisiin lintu- ja liharuokiin. Aterian kohokohta voi olla vaikka samppanjan saattelema hummeri.

Rennosti

Kuiva kuohuviini on buffet’n erinomainen yleisviini, joka sointuu etenkin kylmänä tarjottavien juhlaherkkujen seuraan. Sitä voi maistella niin salaattien, piiraiden, leipien, tapasten, antipastien, mietojen juustojen kuin esimerkiksi paahtopaistin parina.

Kuohuvat drinkit

Kuohuviinipohjainen cocktail on hyvä vaihtoehto uudenvuodenaaton tervetuliaisjuomaksi.

Juhlavasti

Sekoita ylellinen, happaman makea champagne sour -drinkki. Siinä samppanja maustetaan sitruunamehun ja sokerin seoksella.

Rennosti

Seljankukkamehusta, kuohuviinistä ja mintusta tekeytyy raikas hugo, joka maistuu paitsi aperitiivina myös seurustelujuomana.

Laadukkaat alkoholittomat kuohuviinit

Valikoimastamme löydät myös lukuisia hyviä ja laadukkaita alkoholittomia kuohuviinejä, jotka nekin sopivat vuodenvaihteen juhlistamiseen. Holittomia kuohuviinejä voi käyttää myös drinkkien ainesosina.